PsyKat

Psykologipalvelut

IMG_1480.jpg

Haluan olla apunasi kun tarvitset tukea omaan hyvinvointiin tai mielenterveyden pulmiin.

Elämässä tulee hetkiä, jolloin kaipaa ammattitaitoisen ihmisen apua ja ohjausta. Psykologin pakeille hakeutumiselle on monta hyvää syytä, joista yksi on halu huolehtia itsestä ja omasta hyvinvoinnista. Psykologille hakeutumisen taustalla voi olla myös huoli omasta jaksamisesta. Omien ajatusten avaaminen ulkopuoliselle ammatti-ihmiselle auttaa usein paljon. 

Psykologi on ihmismielen asiantuntija, jolla on syvällistä ymmärrystä ihmisen käyttäytymisestä. Psykologin asiantuntijuus perustuu vahvaan osaamiskompetenssiin, kriittiseen tieteelliseen ajatteluun, teoreettiseen tuntemukseen, sekä ennen kaikkea kliiniseen kokemukseen ja osaamiseen. Psykologi on Valviran laillistama terveydenhuollon ammattihenkilö, jota sitoo vahvat ammattieettiset periaatteet ja lait. Siksi psykologi perustaa ammatillisen toimintansa tieteellisesti päteviin menetelmiin. 

Psykologina uskon vahvasti paitsi tieteelliseen kriittisyyteen ja koeteltuun tietoon, myös inhimillisen kohtaamisen voimaan. Työskentelyni pohjautuu aitoon läsnäoloon, vastavuoroisuuteen ja tasa-arvoiseen yhteistyösuhteeseen. Uskon, että jokainen on oman itsensä paras asiantuntija, siksi haluan kuulla ja kunnioittaa sinua sellaisena kuin olet. Minulta saat apua kaikenlaisissa mielenterveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä pulmissa. Autan sinua ymmärtämään ongelmiasi ja näkemään niiden syitä, sekä tekemään tarvittavia muutoksia elämässäsi. Voin tuoda sinulle uusia oivalluksia ja erilaisia katsantokulmia tilanteestasi riippuen. Saat minulta ohjausta itsesi kehittämiseen, kun haluat oppia uutta itsestäsi ja tyypillisistä toimintatavoistasi. Autan sinua löytämään mahdollisesti hukassa olleet vahvuutesi ja voimavarasi. Haluan auttaa sinua vapautumaan mielensisäisistä esteistä, olla apunasi kohdatessasi haasteita ja kulkea rinnallasi erilaisissa vaikeuksissa. Ennen kaikkea, lupaan kohdata sinut sinuna.

 

Miten voisin parhaiten olla apunasi?


Tällä hetkellä otan vastaan:

- etänä videovälitteisesti

- kasvokkain keskusteluvastaanottona

PSYKOLOGIN ANTAMA TERAPIA (LYHYTTERAPIA JA PSYKOTERAPIA): Psykologina tarjoan kognitiivista lyhytterapiaa, mutta valitettavasti en voi vielä ottaa vastaan Kelan kuntoutuspsykoterapia-asiakkaita (olen vasta koulutuksessa). 

VAPAITA AIKOJA: Minulla on tällä hetkellä muutamia vapaita aikoja tarjolla. Otan vastaan sekä yksittäisille konsultaatiokäynneille että pidempikestoiseen työskentelyyn. Helsingissä otan vastaan toistaiseksi HYKSin OY:n (lisätietoja: www.hyksin.com) kautta. Voit tiedustella aikoja myös suoraan minulta. On monta eri tapaa toteuttaa yhteistyö ja tavata minua, etäisyys ei ole este. Ota yhteyttä ja kysy lisää!