Älä laihduta! (tänäänkään)

Reilu viikko sitten (6.5.) vietettiin Älä laihduta -päivää. Kansainvälisen Älä laihduta -päivän tarkoituksena on herättää ihmisiä ajattelemaan ja kyseenalaistamaan painoon ja laihduttamiseen liittyviä päähänpinttymiä ja pakkomielteitä. On jotenkin irvokasta, miten yhteiskunnassamme laihuudesta on tullut ihailtu itseisarvo, menestyksen merkki, älykkyyden ja ylemmyyden ilmentymä. Samaan aikaan on surullista, että tarvitaan oma päivänsä ja isot kampanjat muistuttamaan meitä siitä, että jokainen on arvokas omankokoisenaan, itsenään, sellaisenaan. 

Suurimmat pudottajat, superdieettaajat ja ruokaremontoijat saavat yhteiskunnassamme ihailua ja arvostusta osakseen. Television laihdutusohjelmat näyttävät draamallisin keinoin, kuinka tarpeeksi paljon laihduttamalla rumasta ankanpoikasestakin voi kasvaa joutsen. Kesäksi kuntoon-kampanjat kirkuvat maailmankuvaa, jossa kilojen tiputtamisella tavoitellaan suurempaa onnellisuutta. Naistenlehdet markkinoivat ajatusta, että aina on pari kiloa, jotka voi tiputtaa. Erilaisilla ruokavalinnoilla ja -trendeillä tavoitellaan paitsi (kuvitteellista) hyvinvointia, myös ylemmyyttä (minäpä pystyn, sinäpä et). Yhteiskunnassamme on kunniakasta pudottaa painoa ja olla laihdutuskuurilla; kuten kunnon itseään kunnioittavan ihmisen kuuluukin olla. Laihduttaminen ulottuu salakavalasti kaikkialle.

Olen työssäni nähnyt, mihin laihduttaminen pahimmillaan johtaa. Nälkäkuolemaan. Tai tappavaan lihavuuteen (kyllä, lihavuus saa useimmiten alkunsa laihduttamisesta!).

Siksi haluaisinkin haastaa sinut lopettamaan laihduttamisen nyt ja heti paikalla. Dieettaaminen ei toimi, se ei vain yksinkertaisesti toimi. Sillä ei saa kuin kehonsa sekaisin ja mielensä matalaksi. Siksi: lopeta laihdutteleminen - se on paras palvelus, minkä voit itsesi eteen tehdä.

Muutama ajatus vielä pureskeltavaksi:

  • Mitä tekisitkään elämässäsi, jos paino-, koko-, ulkomuoto- ja ulkonäköasiat eivät rajoittaisi sinua? 
  • Kuinka paljon aikaa vapautuisi, jos sinun ei tarvitsisi koko ajan pohdiskella ruokaa ja syömistä, painoa ja laihduttamista?
  • Mitä jos tavoitteenasi olisi kehon ja mielen hyvinvointi, eikä johonkin (keinotekoiseen) standardiin, kokoon tai vaatteeseen mahtuminen?
  • Eläisitkö enemmän itseäsi varten, jos voisit luopua kauneusihanteiden tavoittelusta, etkä jatkuvasti yrittäisi sulloa itseäsi johonkin ulkoiseen muottiin?
  • Mitä sinulle kuuluisi, jos hyväksyisit itsesi sellaisena kuin olet? 
  • Entä jos voisit hyväksyä itsellesi kaiken hyvän - ilman että sitä täytyy ansaita laihtumalla?
  • Mitä jos alkaisitkin elää 'nytku' - ei 'sitku' tai 'mutku?

 

Lue lisää:

Painorauhan julistus