#mäosaan

Howtomon Naistenpäivän kunniaksi lanseeraama #mäosaan-kampanja rohkaisee naisia kertomaan omista taidoistaan ja siitä, missä on hyvä Facebookissa, Instagramissa, LinkedInissä, omassa blogissa tai vähintäänkin omalle peilikuvalle. #mäosaan rohkaisee naisia kertomaan omista taidoistaan. Tärkeä haaste kannustaa naisia tunnistamaan omaa osaamistaan, sanoittamaan omia vahvuuksiaan sekä tekemään naisten osaamista näkyväksi. Siis enemmän kuin tärkeä kampanja! Sain itse tämän kallisarvoisen haasteen Syömishäiriöliitolta.

Haasteeseen vastaaminen tuntui kuitenkin vaikealta. Oikeastaan kamalan vaikealta. Hui kamalaa, kehaista nyt itseään julkisesti. Kertoa ihan oikeasti ääneen muille, missä on hyvä ja mitä osaa. Kehtaanko? Voinko? Uskallanko? Ettei vaan minua luulla ylpeäksi. Etten vaan vahingossa anna itsestäni ylimielistä vaikutelmaa. Mitä minusta ajatellaan jos noin vain rupean itseäni kehumaan? Tuomaan julki omia taitojani, repostelemaan saavutuksillani, julkikehumaan itseäni? 

... koska eihän se oikein käy päinsä. Vai käykö? Tai, voisiko se käydä päinsä?

Pohdin paljon, mistä tämä itsensä kehumisen vaikeus juontaa juurensa. Onko se kulttuurissamme? Kasvatuksessamme? Perimässämme? Sukupuolessamme? Sosiaalisessa ympäristössämme?

 

Ruotsissa on sanonta, jonka mukaan "lagom är best". Skandinaavisen Janten lain mukaan kenenkään ei pitäisi kuvitella olevansa parempi kuin muut. Janten lain kymmenen käskyä näyttävät tältä:  

  1. Älä luule, että sinä olet jotain.
  2. Älä luule, että olet yhtä hyvä kuin me.
  3. Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
  4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
  5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
  6. Älä luule, että olet enemmän kuin me.
  7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
  8. Älä naura meille.
  9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
  10. Älä luule, että voisit opettaa meille jotakin.

Janten lain tavoitteena on saada meidät ajattelemaan, ettemme ole sen ihmeellisempiä kuin muut, ettemme voi saavuttaa sen enempää kuin muut. Mutta eihän se niin mene! Olemme jokainen ihmeellisiä, ainutlaatuisia, upeita yksilöitä - juuri sellaisenaan, omana itsenämme.

Siksi haluaisin haastaa Janten lain ja kirjoittaa sen uudestaan:

  1. Sinä olet ainutlaatuinen ja erityinen. Omana itsenäsi.
  2. Olet yhtä hyvä kuin muut.
  3. Olet viisas.
  4. Olet riittävän hyvä. Juuri nyt. 
  5. Sinä tiedät, osaat ja pystyt.
  6. Olet yhtä arvokas kuin muut.
  7. Sinä kelpaat. sellaisenaan. 
  8. Muista nauraa. Itsellesi, elämälle.
  9. Sinä olet tärkeä. Sinusta välitetään.
  10. Sinulla on paljon annettavaa.

 

Omista saavutuksista, taidoista ja kyvyistä saa - ja pitääkin - olla ylpeä. Ja niistä pitää kertoa muille! Omasta itsestä kannattaa puhua hyvää - siis ihan ääneen.  Kyllä: muiden kuullen, julkisesti. Sanoa ääneen - ja niin kuuluvasti, että itsekin kuulee. 

Naistenpäivän kunniaksi haastan sinut kehumaan itse itsesi julkisesti; somessa, työpaikalla, kaverille, tai vähintäänkin, peilin edessä. 

Tässä minun listani (lupaan täydentää sitä vielä):

#mäosaan:

  • pysähtyä toisen ihmisen äärelle ja olla läsnä koko sydämestäni 
  • koskettaa toisia ihmisiä  ja tartuttaa muihin omaa innostustani 
  • kannustaa, tukea ja tuoda muissa ihmisissä uusia puolia esiin

     

    Nyt on sinun vuorosi! 

    #mäosaan #naistenpäivä #howtomo #syömishäiriöliitto 

     

     

       

      Katarina Meskanen