Kun psykologi painonhallinnasta puhui

Käyn paljon puhumassa tunnesyömisestä ja psyykkisestä painonhallinnasta erilaisissa laihdutus- ja painonhallintaryhmissä. Tämä puheenvuoroni tunnesyömisestä on yleensä vain yksi kerta monen muun ammattilaisen pitämistä kerroista, mutta useimmiten se koetaan tärkeimpänä, merkityksellisimpänä ja oikeasti vaikutuksellisena. Psykologin pitämä tunnesyömiskerta on myös yleensä ryhmäläisten itsensä eniten toivoma ja odottama ryhmäkerta.

Joka kerran kun käyn puhumassa näissä ryhmissä, mietin mielessäni sitä, miksei psykologin vetämiä kertoja ole enempää. Ihmettelen sitä, miten vähän ylipäätään satsataan painonhallinnan psykologiaan - siis siihen psyykkiseen puoleen, mikä auttaa tekemään pitkäjänteisiä, kestäviä muutoksia (eikä pelkästään poppaskonsteja). Näiden ryhmien vetäjät, ihanat sairaanhoitajat ja ravitsemusterapeutit ovat aivan timanttisen upeita ammattilaisia ja erittäin valveutuneita ryhmänvetäjiä. Mutta eivät heidänkään resurssit riitä aivan kaikkeen. Kaiken lisäksi, jos ja kun painonhallintaryhmäläiset kaipaavat tätä psyykkistä prosessointia ja psykologin asiantuntemusta, miksei sitä voisi tarjota enemmän?

Tietysti, ymmärrän resurssit ja taloudelliset kysymykset, ynnä muut. Kuitenkin, rehellisesti, minua harmittaa joutua perustelemaan rahoista ja resursseista päättäville tahoille, miksi olisi tärkeää, että näissä ryhmissä olisi edes yksi psykologin pitämä kerta. Samaan hengenvetoon uskallan nimittäin väittää, että panostaminen tässä vaiheessa myös todennäköisesti vähentäisi kustannuksia jostain toisesta päästä - puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä! 

Tutkimus ja oma kliininen kokemus osoittavat, että pelkästään painonpudotus itsessään ei ole kestävä ratkaisu. Mikään ei nimittäin auta pitämään pudotettuja kiloja pois, ellei samalla tapahdu jotain muutosta myös mielen tasolla. Painonhallintaryhmäläiset saavat kyllä hyvät eväät painonpudotukseen - mutta entä sen pysyvyys ja psyykkinen työstäminen? Onnistunut painonpudotus ei ole vain ruokavaliota ja ravitsemusta (ja liikuntaa) – vaan ennen kaikkea, se on psykologiaa. Psyykkinen prosessointi on aivan avainasemassa onnistuneessa painonpudotuksessa - ja sen jälkeisessä elämässä.

Itse ajattelen, että se, mitä minä voin näissä painonhallinta- ja laihdutusryhmissä oman asiantuntemukseni puolesta tarjota, on nimenomaan eväitä tähän psyykkiseen työstämiseen.  Haluaisin pystyä edes vähän kylvämään uudenlaisia ajatuksen siemeniä - ja olisin tyytyväinen,  jos ne vielä lähtisivät kaiken lisäksi itämään. 

Puhun harvemmin painonhallinnasta, tai ainakaan painon hallinnasta (huomaatko eroa?). Siksi, koska se on sanana mielestäni ongelmallinen: sehän jo itsessään sisältää vahvan retoriikan hyvän ja pahan taistelusta, jota täytyy jollain konstilla yrittää hallita. Mutta voiko painoa edes hallita? Pahimmillaan painonhallinta pitää sisällään (epätoivoisia) pyrkimyksiä hallita painoa, itsekuriin pakottamista ja jyrkkiä sääntöjä. Jos painonhallinta perustuu, noh, hallintaan, on aina olemassa alitajuinen riski, että jos painoa ei hallitsisi, se karkaisi hallitsemattomaksi. Painon hallinta ei siis todellakaan ole ratkaisu. 

Toistaiseksi en ole vielä löytänyt parempaa sanaa painonhallinnalle. Mutta tarvitseeko painosta oikeastaan edes puhua?

Voisimmeko puhua ennemmin hyvinvoinnista ja halusta satsata omaan hyvinvointiin?

Kun motivaattorina on halu satsata omaan hyvinvointiin (eikä ainoastaan painonhallinta), tulee todennäköisemmin tehneeksi kestävämpiä päätöksiä, ja sellaisia valintoja, jotka ovat omien arvojen mukaisia. Silloin on myös helpompi nähdä, miten pienet päivittäiset päätökset vaikuttavat kauaskantoisesti.

Siksi ehdotankin, että painonhallinnan sijaan tavoiteltaisiin pikemminkin helpompaa oloa omassa kehossaan, parempaa jaksamista ja parempaa hyvinvointia. Aika iso ero myös ajatuksen tasolla, eikö?

Painonhallinta vai hyvinvointi?

Kumpaan huomiosi kiinnittyy tässä kuvassa? Kiinnitätkö huomiosi etualalla olevaan rautalenkkiin vai näetkö taustalla olevan upean laivan?  Painonhallinta nähdään monesti jyrkkinä sääntöinä ja kieltäymyksessä elämisenä (rautalenkki). Mutta miten katsantokulmasi muuttuisi, jos se olisikin hyvinvointiin tähtäävien pienten päätösten tekemistä (laiva)?

P.S. Mistä sitten puhumme näillä vetämilläni ryhmäkerroilla?

Puhumme tunteista syömisen taustalla. Puhumme tarpeista, jotka eivät tule tyydytetyiksi ja toiveista, jotka eivät tule kohdatuiksi. Puhumme siitä tyhjiöstä, mitä yrittää täyttää ruoalla ja siitä, miten sitä ei oikein voi ruoalla edes tukkia. Puhumme median leipomasta naisvartalosta, television fitness-ohjelmista ja ympäristön asettamista vaatimuksista. Puhumme lapsuudesta asti opituista malleista ja varhaisista syömiseen liittyvistä muistoista. Puhumme siitä, miten ruoka voi toimittaa kumppanin tai parhaan kaverin virkaa.  Puhumme ongelmasyömisen noidankehästä. Puhumme unelmista, joita haluaisi haaveilla. Puhumme haaveesta saavuttaa jotakuinkin mutkaton suhde ruokaan. Puhumme siitä, että tämä toivottavasti on vihonviimeinen laihdutuskuuri. Ja, ennen kaikkea, emme puhu painosta vaan puhumme siitä, miten hyväksyä itsensä ja haluta itselleen hyvää. Sellaisenaan. Heti nyt, eikä vasta sitten kun on laihtunut.