Oksentamisen pelko

Ajatus oksentamisesta nostattaa monessa meissä puistatusta. Mutta toisissa jo pelkkä ajatus oksentamisesta on niin sietämätön, että se aiheuttaa kohtuutonta ahdistusta, pelkoa ja jopa paniikkia. Alkuvuoden noro-uutisointi ja erilaiset jutut oksennustaudista ja sen tarttumisesta ovat omiaan nostattamaan oksentamisen pelon ja siihen liittyvän ahdistuksen aivan uudelle tasolle. Jos pelko oksentamisesta tai oksennustautitartunnan saamisesta alkaa haitata arkea, siihen kannattaa kuitenkin puuttua aktiivisesti.

Emetofobiasta puhutaan, kun oksentamisen pelko on liiallista ja se haittaa elämää. Sairaalloinen pelko ei välttämättä rajoitu vain omaan oksentamiseen, vaan siihen liittyy pelkoa muiden oksentamisesta, omasta oksentamisesta muiden nähden, tai ylipäätään oksentamiselle altistumisesta. Emetofobiasta kärsivä ei voi kuulla oksentamisen ääntä, haistaa oksennuksen hajua tai nähdä oksennusta tai oksentamista voimatta itse pahoin. Oksentamisesta puhuminen tai oksentamiseen liittyvien asioiden miettiminen ahdistaa suhteettoman paljon emetofobiasta kärsivää. Ylipäätään kaikki oksentamiseen liittyvät asiat ja mielikuvat ovat äärimmäisen epämiellyttäviä emetofobiasta kärsivälle.

Emetofobiaan liittyy useimmiten eriasteista välttämiskäyttäytymistä, joka ilmenee mm. niiden paikkojen, tilanteiden ja ihmisten välttelemisenä, jotka voivat aiheuttaa oksentamisen tai muistuttaa siitä. Siihen saattaa joskus liittyä jotain pakkoajatuksia tai -toimintoja, kuten esimerkiksi rituaalien suorittamista tai jonkun sanan tai lauseen toistamista. Tällöin emetofobiasta kärsivä luottaa taikauskoisesti siihen, että jonkun tietyn asian tekeminen suojaisi oksentamiselta. 

Oksentamisen pelko ajaa emetofobiasta kärsivän arjen ahtaalle. Hän menee pois tolaltaan tai pakenee paikalta, jos hän kuulee jonkun lähipiiristä sairastuneen oksennustautiin tai oksentamisesta puhutaan. Välttääkseen tartuntaa hän pesee käsiään kymmeniä kertoja päivässä tai välttää koskemasta mihinkään pintoihin julkisissa tiloissa. Ulkomailla hän saattaa viettää pitkiäkin hetkiä valitessaan sopivaa ravintolaa, jossa uskaltaisi syödä. Kaupassa hän tutkii erityisen tarkkaan ruokapakkausten kuntoa ja parasta ennen-päiväyksiä. Huvipuistossa käyminen saattaa olla jo ajatuksena aivan kauhistuttava. Päiväkoti-ikäisten lasten ryhmän kanssa samaan bussiin sattuminen on painajainen. Hän välttää juomasta alkoholia koskaan niin paljon, että hänelle saattaisi tulla huono olo. Työpaikan juhlissa tai kaveripiirin illanistujaisissa hän tarkkailee jatkuvasti lähi-ihmisiä oksentamisen ensimerkkien varalta. Pahimmillaan raskaaksi tuleminen saattaa olla mahdoton ajatuskin, sillä emetofobiasta kärsivä pelkää niin paljon raskauspahoinvointia.

Suurin huolenaihe emetofobiasta kärsivillä on itse oksentamisen ohella oksennustautiin sairastuminen ja sen tarttuminen itseen tai muihin, ja/tai pilaantuneen ruoan syöminen. Moni emetofobiasta kärsivä kuvaa kaikista pahimmaksi pahoinvoinnin ja kuvotuksen tunteen, joka tulee juuri ennen oksentamista ja toisaalta, oksentamiseen liittyvä kontrollin menettäminen. Myös se, ettei oireiden alkamista voi täysin ennakoida, pelottaa emetofobiasta kärsivää. Siksi hän on kuin hälytystilassa aina pienimmistäkin merkeistä, jotka saattaisivat viitata oksentamiseen.

Emetofobiasta kärsivän kehon ”sisäiset anturit” ovat erityisen herkkiä, ja hän tarkkailee herkistyneesti oman kehonsa tuntemuksia, tulkiten herkästi pienetkin muutokset merkiksi alkavasta oksennustaudista/ruokamyrkytyksestä tai oksentamisen tarpeesta. Mutta tähän herkkyyteen liittyy vaara: nimittäin, kun jatkuvasti tarkkailee itsessään oksentamiseen liittyviä fyysisiä merkkejä, niitä alkaa lopulta huomata ja havaita kehossaan yhä herkemmin ja herkemmin. Näin myös virhetulkintojen määrä ja todennäköisyys kasvaa. Aina kaikki keholliset tuntemukset eivät ole merkkejä uhkaavasta oksentamisesta – oikeastaan, useimmiten kyse on ainoastaan ruoansulatuselimistön tavanomaisista liikkeistä ja muista päivittäiseen elämään kuuluvista arkisista kehollisista tuntemuksista.

Oksentamiseen viittaavien tai pahoinvointiin liittyvien merkkien jatkuva tarkkaileminen paitsi ylläpitää oksentamisen pelkoa, se myös itsessään lisää erilaisia kehollisia tuntemuksia. Kyse on ns. psykosomaattisesta reaktiosta, jossa herkistyminen kehon omille signaaleille alkaakin lopulta tuottaa pahoinvoinnin tunnetta. Kun jatkuvasti tarkkailee omaa oloaan ja oksentamisen ensimerkkejä, ihmisen mieli alkaa paitsi ylitulkita pieniä merkkejä, myös kiihdyttää kehollista pelkoreaktiota entisestään. Autonomisen hermoston ylireagoidessa keholliset reaktiot voimistuvat entisestään: nieleskelyttää, kurkunpäässä tuntuu oudolta, ylävatsaa vääntää, vatsaan sattuu, sydän tykyttää, henki salpautuu, olo jännittyy, jne. Nämä keholliset tuntemukset ovat hieman samankaltaisia kuin oksentamisen ensimerkit, jolloin mieli tulkitsee sen helposti merkiksi alkavasta pahoinvoinnista – ja riskiksi oksentamiselle. Jolloin mielensisääinen pakokauhu kiihtyy entisestään: “kohta alan oksentaa”. Pahimmillaan tämä psykosomaattinen pelkoreaktio etenee paniikiksi asti.

Oksentamisen pelko alkaa hyvin yksilöllisesti, mutta tyypillisesti monet muistavat jo lapsuudessa olleen jonkun ikävän kokemuksen, josta pelko oksentamisesta on syntynyt. Varhaiset muistot saattavat liittyä hankalaan vatsatautiin, ikäviin muistoihin (esim. yllättävä oksentaminen jossain epäsopivassa paikassa) tai pelottaviin kokemuksiin oksentaessa (tukehtumisen tunne tai kuolemanpelko, hallinnan kokemuksen menettäminen tms.). Toisille jonkun läheisen näkemisen oksentamassa on riittävä sysäys. Ensimmäisten pelkokokemusten alkujuurille pääseminen saattaa auttaa merkittävästikin ymmärtämään omaa oksentamisen pelkoa.

Oksentamisen pelko on huonosti tunnistettu pelko, mutta se on kuitenkin varsin yleinen pelko. Tarkkaa tietoa yleisyydestä ei kuitenkaan ole. Emetofobia ilmenee eriasteisena eri ihmisillä: oireasuja on monta. Siihen saattaa liittyä oheissairauksina muun muassa pakko-oireista häiriötä, paniikkihäiriötä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, masennusta, ahdistuneisuutta, muita fobioita, joskus myös syömishäiriöitä. Toisinaan emetofobia saattaa sekaantua syömishäiröön, jos oksentamisen pelon seurauksena ruokavalio kapeutuu niukaksi.

Hyvä asia tällaisessa määräkohteisessa ja tarkkarajaisessa pelossa on se, että siitä voi onneksi parantua. Toiset paranevat itsestään sairastuessaan oksennustautiin ja joutuessaan oksentamaan pakosti, toiset altistavat itsensä vähitellen esim. terapian, kuten kognitiivisen tai kognitiivisen käyttäytymisterapian avulla. Emetofobiaa kannattaa aktiivisesti hoitaa, jos oksentamisen pelko häiritsee yhtään elämää. Varsinkin, jos itse miettii, onko tässä jotain ongelmaa, tai joku muu huomauttaa asiasta, on se merkki siitä, että kyseessä todennäköisesti on ongelma. Ongelmaan kannattaa hakea apua, jos pakonomainen oksentamiseen liittyvien tilanteiden tai ihmisten vältteleminen alkaa häiritä elämää, jos se vaikuttaa häiritsevästi arkeen tai ihmissuhteisiin, heikentää elämäntyytyväisyyttä, tai jos oireet alkavat olla hallitsevia ja niiden hallitsemiseksi täytyy käyttää yhä enemmän aikaa ja vaivaa.

Paranemisessa tärkeää on ymmärtää, miksi oksentaminen pelottaa ja miten siitä on muodostunut ongelmallinen pelko. Tärkeää on ymmärtää myös psykosomaattisen reaktion merkitys omissa oireissa sekä kehon ja mielen välisen suhteen vaikutus noidankehän kehittymisessä. Hoidon myötä oksentaminen palautuu sille ominaiselle paikalle eikä ajatus siitä aiheuta enää kohtuutonta ahdistusta.

Oksentaminen on meille ihmisille tärkeä ”taito”. Oksentamisen evolutiivinen funktio on poistaa vatsasta pilaantunut ruoka, ja kuvotuksen tunne on aikanaan varoittanut meitä pilaantuneesta ruoasta. Oksentaminen on kehomme alkukantainen reaktio ja siten erittäin tärkeä hyvinvointimme ja terveytemme turvaamisessa. Oksentaminen palvelee siis hengissä selviämistämme.

Photo by SilverV/iStock / Getty Images