Onko syömiseni häiriintynyt?

Terveen, häiriintyneen syömisen ja syömishäiriön välinen raja on joskus kuin veteen piirretty viiva. Ei tarvitse kärsiä syömishäiriöstä, että kärsii häiriintyneestä syömisestä. Suhde ruokaan ja syömiseen voi häiriintyä myös ilman syömishäiriötäkin. Jos tasapaino syömisen ja muun elämän välillä ei ole kunnossa, syömisestä ja ruoasta tulee nopeasti elämän yksi keskipisteistä. Yhtä lailla, jos syömiseen (tai elämään) alkaa esim. terveellisyyden nimissä liittyä yhä enemmän sääntöjä ja pakonomaisia piirteitä, on syytä huolestua.

Siksi on hyvä tunnistaa ajoissa häiriintyneen syömisen sudenkuopat.

 

Jos epäilet syömisesi häiriintyneen, esitä itsellesi seuraavat kysymykset:

  1. Hallitsevatko syöminen, ruoka ja/tai paino liikaa ajatteluani tai arkielämääni?
  2. Olenko toistuvasti syömättä, vaikka olisin nälkäinen?
  3. Jätänkö välistä aterioita painon kontrollointi- tai laihtumistarkoituksessa?
  4. Huolestuttaako minua ajatus, etten syömään ryhdyttyäni enää pysty keskeyttämään syömistäni tai hallitsemaan sen määrää?
  5. Syönkö joskus hallitsemattomasti suuria määriä ruokaa kerralla, niin että minulta katoaa hallinnantunne?
  6. Käykö välillä niin, etten voi syödä tai vastaavasti lopettaa syömistä, vaikka haluaisinkin?
  7. Liittyykö syömiseeni niin kova kuri ja kontrolli, etten uskalla joustaa siitä, koska pelkään menettäväni kaiken hallinnan?
  8. Tunnenko syömisen jälkeen häpeää ja/tai syyllisyyttä?
  9. Seuraako syömistäni jonkinlainen rangaistus tai kurinpalautus, esim. laihdutuskuuri, dieetti, paasto, urheilu, tms?
  10. Kontrolloinko painoani oksentamalla, laksatiiveilla, diureeteilla tai muilla keinoin?
  11. Jaottelenko ruoat ehdottomasti kiellettyihin ja sallittuihin?
  12. Seuraako tiettyjen (esim. kielletyt ruoat, herkut, tms) ruokien syömisestä syyllisyyttä, itsesyytöksiä, pettymystä tai ahdistusta?
  13. Liittyykö syömiseeni ylipäätään pettymystä, itseinhoa, masennusta tai ahdistusta?
  14. Ahdistaako minua, jos en tiedä ruoka-annoksen energia/ravintoainesisältöä tarkasti?
  15. Noudatanko syömisissäni jotain pakonomaista kaavaa, josta en voi poiketa?
  16. Syönkö tai jätänkö syömättä, jotta saisin helpotettua omaa oloani, mielipahaani, helpotettua omaa ahdistustani tms.?
  17. Urheilenko, jotta saan syödä tai siksi, että minun pitää kuluttaa syömäni ruoan energia?
  18. Jos syön enemmän kuin suunnittelin, joudunko vastaavasti lisäämään liikuntaa tai kompensoimaan syödyn ruoan jollain muulla tavoin?
  19. Pelkäänkö, että jos en kontrolloi tiukasti syömistäni, painoni nousee hallitsemattomasti?
  20. Liittykö syömiseeni jyrkkiä sääntöjä, välttelyä, kieltäymyksessä elämistä, mustavalkoisuutta, ankaruutta, kohtuutonta itsekuria?
  21. Aiheuttaako syömisissä joustaminen esim. lomamatkalla, illanvietossa, ravintolassa, minulle ahdistusta?
  22. Ohittaako syömiseen liittyvä koreografia muun elämän, kuten rennon vapaa-ajan viettämisen, ystävyyssuhteet, muut harrastukset?
  23. Liittyykö syömiseeni salailua?
  24. Joudunko jatkuvasti ylläpitämään kulisseja, jotta muut eivät saisi selville syömiseen liittyviä ongelmiani?
  25. Onko minulla ruokaan tai syömiseen liittyviä ajatuksia tai tekoja, joista en uskalla, halua tai kehtaa kertoa muille? 

Mitä useampaan kysymykseen vastasit kyllä, sitä todennäköisemmin syömisesi on häiriintynyt.

 

Jos huomaat syömisten määräävän liiaksi valintojasi ja tekemisiäsi tai tekemättä jättämisiäsi, on aika tehdä jotain tilanteelle. Mitä tapahtuisi, jos tänään valitsisin toisin? Tunne siitä, ettei voi hallita syömisiään tai vastaavasti tunne siitä, ettei voi luopua tiukasta kontrollista, voi kertoa ongelmista. Erityisesti syömiseen liittyvät epämiellyttävät tunteet ja ajatukset paljastavat nopeasti häiriintyneen syömisen. Ahdistus, itsesyytökset, syyllisyys, pettymys ja ankaruus eivät kuulu normaaliin, tasapainoiseen ruokasuhteeseen. Huomaatko sinä, että syömistäsi värittäisivät erilaiset epämiellyttävät ajatukset?

 

Jos havaitset syömisessäsi huolestuttavia piirteitä, puutu asiaan ajoissa. Syömisen ongelmiin kannattaa puuttua heti ja tarmokkaasti. Mitä nopeammin tartut ongelmaan, sitä todennäköisemmin saat tasapainotettua tilanteen.

Jos sinusta tuntuu, että omat keinosi tai voimasi eivät riitä häiriintyneen syömisen selättämiseen, ethän epäröi hakea apua!

Apua ja ensitietoa saat Syömishäiriöliitolta:

www.syomishairioliitto.fi

Kirjallisuutta

Linkkejä ja lisälukemistoa