Syömisen ongelmien rikkaruoho
Mieli on kuin kasvimaa. Siellä kasvaa erilaisia kasveja, joista osa on hyötykasveja, toiset taas rikkaruohoja. Hyötykasvit tuottavat paljon iloa ja tuovat hyviä asioita elämään. Rikkaruohot vuorostaan varastavat maaperän ravinteita, vievät tilaa hyötykasveilta ja pahimmillaan varjostavat koko kasvimaata vaarantaen sen sadon.
Ajattele, että kasvimaallasi kasvaa rikkaruoho. Se on sellainen rikkaruoho, joka kasvattaa valtavan kasvuston – sellaisen, joka varjostaa kaikkia muita kasvimaasi kasveja. Sen suuret lehdet ovat niin isoja, että muut kasvit eivät enää saa valoa sen alta. Lisäksi se kasvattaa alleen syvälle maahan ulottuvat juuret – sellaiset, jotka imevät kaikki ravinteet muilta kasveilta. Rikkaruoho kasvaa hallitsemattomasti, isommaksi ja voimakkaammaksi. Lopulta muut kasvit alkavat kuihtua ja näivettyvät vähitellen yksitellen pois. Hyötykasvit häviävät ja lopulta kasvimaallasi rehottaa valtoimenaan tämä yksi rikkaruoho, joka on syönyt elintilan kaikilta muilta kasveilta.
Syömisen ongelmat ovat kuin tämä rikkaruoho.
Useimmiten pyrimme ratkaisemaan kasvimaallamme rehottavaa rikkakasviongelmaa nyppimällä sen lehtiä - laihduttelemalla, diettaamalla, kuntokuureillla ja ruokavalioremonteilla ja vaikka minkälaisilla rajoituksilla. Hetkeksi se saattaakin auttaa, ja valo pääsee taas kasvimaallemme. Tilanne helpottaa ja huookaisemme helpotuksesta - nyt voin alkaa kasvattaa taas hyötykasvejani - niitä, mitkä tuovat minulle iloa.
Mutta ainoastaan lehtien nyppiminen jättää kasvimaalle kuitenkin rikkaruohon rungon ja sen vahvan juuriston. Juuristo syö ravinteet maasta eikä mikään hyötykasavi jaksa puskea maasta vaikka kuinka yrittäisit niitä istuttaa sinne. Pian huomaat taas kamppailevasi valtoimenaan rehottavan rikkaruohon kanssa.
Sen sijaan, että nyppisit ainoastaan tämän rikkakasvin lehtiä, sinun täytyy alkaa määrätietoisesti kitkemään sitä. Se tarkoittaa sitä, että paitsi että nypit sen lehtiä ja katkot sen oksia, ryhdyt päättäväisesti repimään myös sen juuria ylös.
Juuriston ylös repiminen tarkoittaa paljon syvällisempää psyykkistä työskentelyä kuin vain mekaaninen syömisen suorittaminen, laihdutuskuuriin turvautuminen tai dieettielämäntyyli. Ne ovat vain lehtien nyppimistä eivätkä aidosti vapauta tilaa kasvimaallesi. Sinun täytyy tutkiskella, mitä syömisongelman taustalla on, mitä ajatusansoja tai tunneloukkoja tai jumeja pinnan alta paljastu. Mitä tarvetta syömiseen liittyvät hankaluudet elämässäsi tai arjessasi palvelee?
Sinun täytyy siis tehdä perinpohjaista raivausta, jotta alta voi paljastua kasvimaa, jossa muutkin kasvit saavat tilaa. Joskus jo pieni raivaustyö tuottaa tulosta ja muut kasvit saavat taas auringosta elinvoimaa, elpyvät ja valtaavat takaisin tunnesyömisen rikkaruohon syömän tilan. Joskus voi olla paikallaan koko kasvimaan kääntäminen ja uusien kasvien siementen istuttaminen.
Et voi myökään vain ottaa pois rikkaruohoa - eikä se onnistuisikaan. Samaan aikaan sinun täytyy sekä kitkeä rikkaruohoa, että vahvistaa muita kasvimaasi kasveja (tunnetaitoja, tietoisuustaitoja, stressinhallintataitoja, unta ja lepoa, ihmissuhteita jne). Tämä on työlästä ja vaatii sinulta paljon aikaa ja panostamista. Mutta, mitä perusteellisemmin teet tämän kitkemisen, sen todennäköisemmin saat rikkaruohon kitkettyä ja vallattua kasvimaasi takaisin itsellesi ja niille kasveille, joita siellä haluat kasvattaa.
Mieti, minkälaisia siemeniä haluat istuttaa kasvimaallesi? Minkälaisia hyötykasveja haluat kasvimaallasi viljellä? Entä, minkälaisia kasveja haluat vaalia maaperälläsi?
Muista, että uudet kasvit tarvitsevat paitsi auringonvaloa ja lämpöä, myös ravinteikasta maata ja satunnaista sadetta. Mikään kasvimaa ei voi hyvin suorassa auringnpaahteessa - kuten ei myöskään jatkuvassa kaatosateessa. Mutta molempia tarvitaan, aivan kuten elämässä tarvitaan tasapainoa esimerkiksi positiivisten tai negatiivisten tunteiden tai onnistumisten ja vastoinkäymisten välillä.